Kapua 2016 - Osa 12: Epilogi

Kapua 2016 - Osa 12: Epilogi

Alaspäin!

Huiputusta seuraavana aamuna lähdettiin ripeästi kohti Pericheä. Olipa outoa mennä reippaasti alamäkeen! Ylös mentäessä tulee ties millaista henkistä ja fyysistä etappia joka jää mieleen, varsinkin jos joku on keksinyt rakentaa täysin epäsuhdat kiviset rappuset missä jalkaa saa nostaa reippaasti!

Alas mentäessä sitä alkaa ajattelemaan helposti, että mitä ihmeellistä tai vaikeaa tässä trekkailussa muka on? Alas kuitenkin luisteltiin vauhdilla ja muistiinjäävin etappi oli lienee noin tunti pari ennen Pericheä, jossa Tabochen vuoren varjo istui päällämme samalla kun ihmettelimme miksei horisontissa siintävä Periche tunne tulevan yhtään lähemmäs. Vaellus tuntui loputtomalta tuolla avaralla arolla.

Matkalla kohti Dhuglaa ja Pericheä (sponsorieläin  Kwincy  kuvassa)

Matkalla kohti Dhuglaa ja Pericheä (sponsorieläin Kwincy kuvassa)

Muutama päivä sitten tällä korkeudella oltiin aika tuskissaan...

Muutama päivä sitten tällä korkeudella oltiin aika tuskissaan...

Kämppis oli muuten lähtenyt jo etukäteen alas aamuyöllä Gorak Shepistä - viimeisinä öinä ei yötä ollut tullut juuri yhtään ja jossain vaiheessa alkoi aina jäätävä päänsärky mikä ei lääkkeillä lähtenyt. Ainoaksi keinoksi oli silloin tullut lyödä vaatteet päälle ja lähteä ulos kävelemään ympyrää, jotta päänsärky lähti pois. Varmasti ihan ok ratkaisu, mutta 4-5 yötä putkeen vähillä unilla alkaa varmasti näkymään kaikessa muussa.

Perichen viereisen kukkulan takana oli Dingboche missä oltiin taannoin pari päivää huonossa hapessa ja lepäilemässä. Ehkä meikän heikoimmat hetket koko reissulla, mutta nyt ne oli vain muisto.

Matka taittui ja sitä mietti kaikenlaista - miltä se rakkaiden halaus taas tuntuukaan ja miksi kuuman suihkun ajattelemisesta tulee kylmät väreet. Noh, Pericheen päästiin ja olo oli helpottunut - alamäkeen on helppo mennä ja tänäänkin tultiin alas miltei 500 metriä.

Periche lähestyy!

Periche lähestyy!

Vuoritaudin ABC

Kämppis odotteli Perichessä, vähän väsyneenä, mutta selkeästi paremmassa kunnossa. Käytiin vuoritautiklinikalla kuuntelemassa ilmainen AMS-luento ja vaikka moni asia oli tuttua, oli hyvä silti kerrata asiat. Olin unohtanut Lake Louise -taulukon täysin missä annetaan pisteitä päänsäryn, nukkumisen, ruokahalun, vatsan toiminnan yms suhteen skaalalla 0-3. Jos saat 3 pistettä + sinulla on päänsärkyä, on kyse todennäköisesti AMS-oireista mikä voi siitä sitten pahentua ellet lepää, lähde alaspäin tai ala nakuttamaan Diamoxia naamaan. Paras lääkehän on aina lähteä alaspäin.

Kämppis oli laskeskellut, että oli jossain 7 pisteen tienoilla mikä on noin 3 pojon päässä potentiaalisesta aivo/keuhkoödeemasta. Itse sain kasaan joku 3-4 pistettä silloin kun happi oli heikoimmillaan. AMS on sinänsä mukava, että kun oireet tietää ja niitä osaa katsoa, se on helppo diagnosoida ja hoito on varsin selvää - mene alas.

Oli myös mukava huomata, että ruokahalukin palautui, tai oikeastaan makuaisti. Mitä alemmas tulee, sen paremmalta ruoka alkaa maistumaan.

Nakit chillaili lodgen ulkopuolella

Nakit chillaili lodgen ulkopuolella

Vuoritautiklinikan kupeessa oli Everest Memorial, joka listasi kaikki vuorilla menehtyneet.

Vuoritautiklinikan kupeessa oli Everest Memorial, joka listasi kaikki vuorilla menehtyneet.

Illalla lueskeltiin edelleen  matkapäiväkirjaa

Illalla lueskeltiin edelleen matkapäiväkirjaa

Kohti Namche Bazaaria

Seuraavan päivän etappi oli pitkä veto Namche Bazaariin - matkaa tulisi reilu 21 kilometriä ja messissä oli pari apinamaista nousua, mitkä oli mielessä mukavina lasketteluina tulomatkalta.

Tämän trekin aikana kirkastui koko reissun skaala - käytännössä siinä on kolme etappia:

Lukla-Namche, jolla saa ensikosketuksen korkeuteen ja Namchen nousussa ekan kerran hajut siitä kuinka rankkaa nouseminen korkeudessa on.

Namche-Tengboche, jolla ekat AMS-oireet todennäköisesti alkavat tavalla tai toisella. Rutiini iskee kiinni ja eteneminen hidastuu aika paljon. Tengboche tuntuu olevan portti vuorille, sillä sen jälkeen niitä alkaa olemaan joka puolella ja miljöökin muuttuu viimeistään tämän jälkeen puuttomaksi ja karummaksi. Namche Bazaar tuntuu todella kaukaiselta tässä pisteessä.

Lopuksi Tengboche-Gorak Shep, joka on jossain määrin jo pientä henkistä taistelua; ruoka ei maistu pitkälti miltään ja todennäköisesti päivässä on joku kohta mitä et kamalasti odota. Joillekin se on yö ja pelko siitä ettei saa unta, jotkut taas odottaa kuinka hankala trekistä mahdollisesti tulee ja iskeekö jotkut vaivat päälle, jolloin päivästä tulee aika pitkäntuntuinen. Eteneminen on hidasta ja juomisesta on hyvä löytyä joku rutiini. Itselläni se oli sitä, että aamaisella meni noin litra teetä, muutama sippi trekin aikana ja lounaalla ja sitten taas illasta isompaa tankkausta.

Tengbochessa voi vihdoin työstää sitä rusketusta!

Tengbochessa voi vihdoin työstää sitä rusketusta!

Kyltti Tengbochen luostarin kupeessa.

Kyltti Tengbochen luostarin kupeessa.

RK - meidän kommando-opas joka teki kaikkea mahdollista ja jossain vaiheessa sai vielä nukuttuakin!

RK - meidän kommando-opas joka teki kaikkea mahdollista ja jossain vaiheessa sai vielä nukuttuakin!

Khumbu Highway

Namchea ennen tulee tuo Khumbu Highway ja sen myötä taas uusi valaistuminen mitä ekalla kerralla ei tajua. Matkan varrella olevilta stupilta ja Namchesta näkee Tengbochen luostarin ja sen taakse, käytännössä Dingbocheen ja Pericheen asti sekä myös Tabochen vuoren! Se antaa hauskaa skaalaa - Perichestä jotakuinkin pohjoiseen ja koilliseen menemällä pääsee Gorak Shepiin ja kävellään pitkälti Tabochen ja Lobuchen vierestä.

Tämä voi kuulostaa ihmeelliseltä vuodatukselta, mutta ylöspäin näitä suhteita ei oikein hahmota tai osaa katsoa - Namchesta katsoessa noita kahta vuorta tulee jotenkin fiilis, että ikään kuin Gorak Shepit yms olisivat melkein kulman takana ja varsinkin alaspäin tultaessa tuo aiemmin niin pitkä trekki ylös on naurettavan helppo takaisin tullessa.

Namche Bazaarista näkee Dingbocheen asti ja reissu ylös vie monta päivää, mutta tuon etapin tulee helposti päivässä alas.

Namche Bazaarista näkee Dingbocheen asti ja reissu ylös vie monta päivää, mutta tuon etapin tulee helposti päivässä alas.

Noh, Namcheen päästiin ja tuntui jo siltä kuin olisi sivistyksen parissa - vege sizzler maistui mahtavalle ja käytiin yhden hotellin uudessa saunassa. Saatiin tunnissa kaasukiuas noin 40 asteeseen ja mielestäni otsalleni muodostui yksi hikitippa ennen kuin piti lopettaa :) Kahden viikon pölyjen pesu oli silti huikeaa ja varsinkin hiusten peseminen teki terää. Juotiin myös ekat bisset ties kuinka pitkään aikaan ja olo oli mitä mainioin.

Tiistai 22.11 meni pitkälti aamupäivän osalta tuliaisia ihmetellessä, jonka jälkeen tuli kevyt kolmen tunnin trekki Munjoon. Ilma kävi lämpimämmäksi ja tuntui jo todella siltä, että kylmä ja koettelemukset olivat kaukana takanapäin. Korkeus oli tällä hetkellä noin 2800 metriä eli pari kilsaa alempana mitä pari päivää sitten.

Tyytyväisiä Kapuajia Munjossa.

Tyytyväisiä Kapuajia Munjossa.

Paluu Luklaan

Viimeisessä rypäisyssä Munjosta Luklaan ei ollut ihmeempiä. Fiilisteltiin reittejä ja näkymiä, jotka tuntuivat niin uudelta ja oudolta pari viikkoa sitten. Juteltiin elämästä ja mitä ihmiset on tekemässä Kapuan jälkeen - joillain oli isoja muutoksia työelämässä tai uuden suunnan katselua, joillain taas business as usual ja paluu arkeen. Kapua oli kaikille varmasti hyvin merkittävä vuosi ja auttoi selvittämään mitä elämältään haluaa.

Vastaan tuli tuttuja siltoja, mutta myös maisemia mitkä ohitettiin ilmeisesti aikamoisen alkuinnostuksen vallassa ja mielikuvia ei silloin nähnyt. Nyt esim. Luklan laakso näyttäytyi eteen varsin huikeana, varsinkin kun auringonsäteet halkoivat vuorien ja kukkuloiden välistä luoden hienoja valopilareita (rendauspiireistä tuttu 'volumetrinen valo' nostaa tässä päätään). Luklan läheiset vikat kilsat tuntui täysin tuntemattomilta ja jopa vähän eksoottisilta :)

Lukla tupsahti vastaan vähän odottamatta, mutta kuitenkin sellaisena kuin sen muisti. Ruokalista vaikutti todella erilaiseta ja jokainen kapuaja oli todella onnellinen reissun viimein päätyttyä trekin osalta. Fiilikset jakaantui porukassa varmaan pariin leiriin; joillekin tämä lienee viimeinen vuorireissu, mutta joillekin varmasti syntyi kipinä vuoria kohtaan.

Tässä illallista odotellessa omat fiilikset on vielä vähän auki, olisi hauska huiputtaa joku 6-7k vuori, Ama Dablam oli niin nätti, että sitä on vaikea olla ajattelematta. Mutta tuota isommille intoa ei oikein ole. Kai se jostain herää jos on herätäkseen.

Jengi on kasannut sherpojen palkkojen lisäksi myös lahjoja - suklaalevyä ja tavaroita mitä on jäänyt trekiltä yli. Annoin itse Salomonin Gore-tex kengät (tosin löytyykö mistään sherpaa jolla on 45:n jalka?), avaamattomia snack-pusseja, kuivapussin, aurinkorasvat ja suomalaista Sanchoa, eli munkkitippoja. Petri halusi tähän väliin ilmoittaa, että on maailman parasta matkaseuraa.

Auringonlasku Luklassa

Auringonlasku Luklassa

Tenzing-Hillary lentokentällä odottamassa omaa konetta - huomaa taustalla alamäkeen lähtökiidossa oleva pienkone.

Tenzing-Hillary lentokentällä odottamassa omaa konetta - huomaa taustalla alamäkeen lähtökiidossa oleva pienkone.

Kathmandun elämää

Vikat päivät Kathmandussa meni helposti. Hotelliin oli kiva päästä, välpätä kamat kuntoon ja varsinkin kunnon lämmin suihku + trekkivaatteista eroon pääsy vihdoinkin. Kaksi viikkoa käytännössä samoissa vaatteissa ja aika kylmissä suihkuissa ei ole omiaan freesaamaan mitään, joten eipä ole ikinä ollut niin erikoisen puhdas olo kuin hotellin suihkun jälkeen. Ei paljoa painanut, että lattiakaivo ei vetänyt käytännössä mitään ja että kylppäri oli suihkun jälkeen kuin tarujen atlantis.

Itse Kathmandussa tuli sitten pyörittyä siellä sun täällä - saapumispäivän iltana käytiin OR2K:ssa syömässä mikä oli aivan mahtava vegerafla, siis käytännössä parasta settiä pitkään aikaan. Muutama kapuajaa sai tosin juustolautasesta ruokamyrkytyksen mikä vähän hidasti seuraavaa päivää :)

Aamulla käytiin Oton kanssa syömässä Mike's Breakfastin aamiaiset - aivan huikea setti, vaikea sinänsä kuvata mikä teki tästä erikoisen - ehkä oli vaan hienoa päästä muutaman viikon jälkeen hyvälle kahville ja siinä sivussa vetää mahtava jugurttimyslisetti + vegeomeletti. Mike itse oli jo aikapäivää sitten kuollut, mutta meininki jatkui ilmeisen hyvänä.

Sitten syöksyttiin Durbar Squarelle ihmettelemään vielä jäljellä olevia temppeleitä, maanjäristys lanasi jokusen temppelin aika hyvin, mutta muutama oli vielä pystyssä. Turisteja tuntui paikalla olevan ihan hyvin ja turistitavaran myynti oli sen mukaista. Meininki tuntui kuitenkin olevan, että mitä lähemmäs Kathmandua tullaan sen enemmän kaikki Nepalin turistikama maksaa. Eli jos saat trekeiltä rukousliput sun muut niin todennäköisesti parempi näin.

OR2K:ssa syömässä - mahtavaa vegesapuskaa ja juustolautasten tilaajille ruokamyrkytys, 10/10 menisin uudestaan! :)

OR2K:ssa syömässä - mahtavaa vegesapuskaa ja juustolautasten tilaajille ruokamyrkytys, 10/10 menisin uudestaan! :)

Mike's Breakfast tarjoaa mahtavat aamiaiset, pois pääsy onkin oma haasteensa kun paikallisten pitää kertoa taksikuskille mihin ajetaan.

Mike's Breakfast tarjoaa mahtavat aamiaiset, pois pääsy onkin oma haasteensa kun paikallisten pitää kertoa taksikuskille mihin ajetaan.

Kathmandun liikenteessä näkee kaikenlaista.

Kathmandun liikenteessä näkee kaikenlaista.

KathmanduLooks - ehkä huikein paita ikinä.

KathmanduLooks - ehkä huikein paita ikinä.

Otsamerkintä aluillaan.

Otsamerkintä aluillaan.

Kathmandu oli täynnä kaikenlaisia koiria - tässä harvinainen jonkun omistuksessa oleva sellainen.

Kathmandu oli täynnä kaikenlaisia koiria - tässä harvinainen jonkun omistuksessa oleva sellainen.

Durbar square kärsi pahasti maanjäristyksissä, mutta turisteja paikalle virtaa ihan hyvin ja myyntimummoilla on kova yritys päällä.

Durbar square kärsi pahasti maanjäristyksissä, mutta turisteja paikalle virtaa ihan hyvin ja myyntimummoilla on kova yritys päällä.

Puluja saa ruokkia - maksua vastaan tietenkin.

Puluja saa ruokkia - maksua vastaan tietenkin.

Vaikka temppelit olivatkin pitkälti hajalla, oli Durbar Squarella silti säilynyt monta hienoa juttua.

Vaikka temppelit olivatkin pitkälti hajalla, oli Durbar Squarella silti säilynyt monta hienoa juttua.

Paikalliset bussit jaksoivat aina naurattaa kirjoituksillaan.

Paikalliset bussit jaksoivat aina naurattaa kirjoituksillaan.

Thamelissa tapahtuu

Thamel on Kathmandun turistiosa - sellainen, mikä ei oikeastaan anna kuvaa Kathmandusta itsestään. Kadut on täynnä kauppoja ja myytävää on ihan järkyttävät määrät. Saasteiden määrä Thamelissa iskee myös naamalle ja ero autollisen ja autottoman kadun välillä on merkittävä. Mulle kolme tuntia Thamelissa tai Kathmandun kaduilla on sellainen, että sen jälkeen on pakko päästä johonkin sisään tunniksi tai edes pestä naama - tämä huolimatta siitä, että naamalla on kaksinkertainen buffi jne.

Toisaalta näin jälkeenpäin on todettava, että reissusta paluu arkeen sujui ihan kohtalaisen hyvin - yskä seurasi noin viikon verran mukana, mutta taisin selvitä kuitenkin kohtalaisen vähällä verrattuna joihinkin muihin reissulaisiin.

Olin saanut tehtäväksi löytää paikallisen maton ja Thamelin etupiiristä löytyikin kauppa - tässä oli sikäli hauska yllätys, että Petri oli poikennut kaupassa noin 10 minuuttia aikaisemmin ja kertonut, että tänne on tulossa yksi länkkäri. Kun kaupoille sitten mentiin, oli todella hämmentävää kun myyjä arvasi, että ollaan suomesta ja tiesi että ollaan tulossa - kunnes selvisi miten. Mattojen ostaminen kunnon putiikeista on silti aina hauskaa - matot levitellään eteen sen mukaan mistä tykkää ja mistä ei, ja itse kaupankäynnissä on hieno meininki kun tingitään edes sun taas, mutta kuitenkin niin, että molemmille jää koko hommasta hyvä fiilis.

Käytiin Kathmandun Sherpa-putiikissa, joka myy hyvälaatuisia ulkoiluvaatteita siten, että Sherpa-heimolaiset hyötyvät siitä. Mitä kamoja katselin niin ihan laadukkaalta näytti ja kotiin lähti vaimolle yksi fleece. Illalla syötiin taas hienosti - Dwarika's Hotellin tiloissa mikä taisi olla siellä viiden tähden tietämillä. Itse hotelli on huikea linnoitusmainen rakennus isoine sisäpihoineen, suihkulähteineen ja sisäpihan erillisrakennuksineen - kaikki yksityiskohtaisen hienosti rakennettu ja siellä täällä seinillä on esimerkkejä hotellin sponssaamasta restaurointityöstä Nepalissa. Ruoka oli hyvää ja pikanttina yksityiskohtana jokaiselle annettiin pieni lehti mille oli tarkoitus laittaa pieni määrä ruokaa annoksina uhrauksena jollekin jumalalle. Itsehän pidin jumalastani hyvää huolta ja annoin huolella jokaisesta ruoka-annoksesta jotain, pitäen huolta, että jumala saa tasapainoisen aterian. Muut Kapualaiset sniiduili jumalansa kanssa huomattavasti enemmän.

Seuraavana aamuna alkoikin sitten kotimatka, joka meni ilman sen ihmeempiä kommelluksia. Istanbulissa oltiin yksi yö mikä oli mukava stoppi hyvässä hotellissa. Kotiinpaluu oli kyllä herkistävää - trekki ja kolmen viikon poissaolo oli niin erilaista mihin oli tottunut, että lievää kulttuurishokkia sai kokea noin kolmen päivän ajan. Jotenkin oli vaikea oikein valittaa yhtään mistään.

Gringot Thamelin sokkeloissa.

Gringot Thamelin sokkeloissa.

Thamelin syvyyksistä löytyvä paikallinen markkina-alue on hieno mesta. Kaikenlaista myynnissä ja täynnä paikallisia.

Thamelin syvyyksistä löytyvä paikallinen markkina-alue on hieno mesta. Kaikenlaista myynnissä ja täynnä paikallisia.

Luulin aluksi, että kaveri myy curryä, mutta kyseessä onkin kurkumakauppias.

Luulin aluksi, että kaveri myy curryä, mutta kyseessä onkin kurkumakauppias.

Raksaäijät taiteili aika hasardin näköisillä rakennustelineillä ja välillä oli edessä pakollinen pesuvuoro.

Raksaäijät taiteili aika hasardin näköisillä rakennustelineillä ja välillä oli edessä pakollinen pesuvuoro.

Mitä jää Kapuasta mieleen?

Olen aina funtsinut, että jokaiselle ihmiselle olisi tärkeää välillä hypätä mukaan asioihin, missä eivät ole omimmillaan. Täysin uudet kokemukset kasvattavat ihmistä, koska et voi mennä vain sillä turvallisella automaattivaihteella. Kapua mahdollistaa niin monta uutta juttua ja kaiken sen ympärillä pyörii todella hyvän asian edistäminen. Mulle Kapuassa tärkeintä oli hypätä varainkeruuseen ja nähdä mitkä asiat toimii ja mitkä ei - se antoi hyvän pulssin asiasta, josta mulla ei ollut mitään kokemusta ja nyt on.

Kapua avasi myös hyväntekeväisyyden maailmaa, mistä en juurikaan tiennyt. Nyt tiedän miten nuo prosessit toimivat, ja järjestelmä ja sen parissa toimivat ihmiset ovat mahtavia! Ja kaiken kruunasi tietenkin itse reissu mikä oli ehkä se vähiten jännittävä osuus - hienoa yhdessä kokemista, uusia tuttavia, itsensä haastamista ja mahdollisuus matkustaa alueella mihin ei ehkä ihan ekana tule mieleen lähteä, mutta mistä oli aika vahva kuva. Maailma on Kapuan myötä taas hieman pienempi, hyvällä tavalla! Mielestäni jokaisen tulisi kokea Kapua!

Kaiken huipuksi on myös ihanaa nykyuutisten valossa nähdä, että maailmasta löytyy oikeasti huikea määrä ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää ja auttaa muita - se on ihan äärettömän piristävää. Jokainen voi osaltaan auttaa ja pienilläkin asioilla on iso merkitys. Haluan varmasti tulevaisuudessa uudelleen Nepaliin ja jos siihen reissuun voi järkätä jotain jeesiä paikallisten suhteen niin sen parempi!

Kapua 2016 posse - 116 000 kerättyä euroa, beat that!

Kapua 2016 posse - 116 000 kerättyä euroa, beat that!