KAK2016: Giilavärri 1163m, Norja

KAK2016: Giilavärri 1163m, Norja
Yleensä kun olen lappiin mennyt niin siellä ollaan oltu vähintään viikko. Nyt siellä ollaan käytännössä vähän pidempi viikonloppu ja siitäkin noin 16 tuntia bussissa...
— Allekirjoittanut

Kaikkien Aikojen Kapua!

Tai ystävällisemmin KAK, on joka vuosi järjestettävä tapahtuma mihin kutsutaan kaikki Kapuan hankkeissa mukana olleet tallaajat. Usein perinne on, että edellisen vuoden päähankkeen porukka järjestää jotain ja tällä kertaa idea olikin, että talsitaan Kapuan 10-vuotispäivän kunniaksi Haltille. Ilmoittautuneita kakkilaisia olikin mukavat 40 ja messissä oli porukkaa kaikista päähankkeista ja melkein kaikista Oma Kapua -hankkeista.

Tämä olikin hyvä tilaisuus vähän testata pakkailua ja kamojen välppäystä tulevaa Nepalin koettelemusta varten. 9+ tuntisen bussiajelun jälkeen Oulusta käsivarteen ja sen yli sujui lähinnä torkkuen ja heräillen ihmettelemään, että en varmasti kuullut näitä biisejä Spotifyssä, joka toimi siten todisteena, että olin oikeasti nukkunut. Sitten oltiinkin jo Norjassa ja lopulta leirintäalueella.

Homma alkoi perin hienosti kun teltalle valittiin paikka ja todettiin, että kiiloja ei näy missään - samalla kun tuuli yltyi ja oli viedä teltan mennessään. Minä ja telttaparini Mr. Laskuvarjojääkäri hengitettiin yhdessä pussiin ja turvauduttiin siihen, että ympärille nousevilla teltoilla on varmasti ylimääräisiä kiiloja messissä, niin kuin olikin.

Hilleberg-klaanin teltta-asumus saatiin pystyyn Birrevarren leirintäalueelle sen jälkeen kun muutamaa päivää aiemmin oli todettu, että bussilla ei ihan Guolasjärven tienoille mennä. Idea kuitenkin oli, että aamulla bussi heittäisi joka tapauksessa lähemmäs ja siitä patikoitaisiin Haltille. Aamu pärähti tietoisuuteen ei niinkään kellon herättämänä, vaan oppaan, joka totesi että tiedossa on pientä säätöä...

Mitäs tehdään?

Opas oli bussikuskin kera käynyt pienellä tutkimusretkellä illalla ja siinä olikin sitten todettu, että tie Haltin suuntaan on sen verran riskissä kunnossa, ettei bussilla kande 40 henkeä yrittää sinne viedä koska riskinä on, että bussi jumahtaa johonkin tiukkaan ylämäkimutkaan. Matkaa leiripaikalta sinne startille on noin 10 kilsaa, eli patikoituna puhutaan hyvin pitkälti yöhommista jos siihen lähdetään.

Todettiin, että syödään aamiainen ja sinä aikana sumplitaan pari vaihtoehtoa. Yksi on lähteä takaisin Kilpisjärvelle ja hyökätä Saanalle ja toinen pysyä leirissä ja etsiä lähistöltä joku hyvä huippu. Saana olisi se äärimmäisen tylsä vaihtoehto, koska patikkapolku sinne on tasoa 'lapset ja vanhemmat'. Eihän tänne nyt mitään helppoja reittejä tultu lykkimään!

Puurot naamaan ja kamojen välppäystä, jonka jälkeen suunta olikin selvä. Vuonon pohjoispuolelta pienen automatkan päästä löytyy Giilavärren huippu, josta on kuulemma hyvät näkymät Lyngenin alpeille vaikka korkeutta ei ihan Haltin verran olekaan. Sinne siis!

Hetken päästä...

Bussi kruisasi pykälän pohjoiseen Olderdalenin kylään ja stoppasi läheisen koulun pihaan josta startti Giilavärrille hoituisi parhaiten. Läheiseen karttaan oli kyllä merkattu polkua, mutta joko massiivisessa seikkailun huumassa tai tahallisessa säädössä se varsinainen polku hukattiin aika pian ja oltiin hyvin tyypillisessä sekamatskurinteessä milloin ruohon ja sammaleen keskellä ja milloin vähän isomman kiven. Alku talsittiin aika hiljaisella tahdilla ja useammilla pausseilla, mukana oli kaikenikäistä kapuajaa ja paikka oli kaikille mysteeri, joten oli hankala sanoa millaista maastoa olisi edessä.

Entäs ne roinat?

Tavaroiden suhteen oli mukava huomata, että sitä saavutti taas sellasen mukavan tasapainoisen tilanteen missä jatkuvassa ylämäessä ei ollut liian kylmä eikä kuuma. Viileän aamun myötä viskasin softshellin reppuun ja 90% koko matkasta menikin pelkkä baselayer päällä, joka tuntui ihan pirun hyvältä ja tietty kun merino oli kyseessä, oli fiilis aina pienen paussin jälkeen mahtava kun hiki haihtui ilmaan. Jalassa pyöri jo vuosia käytössä olleet DirectAlpine softshell-housut ja alla Ortovoxin pitkät merinot. Kyllä kelpasi!

Se traditionaalinen osuus

Noin tunnin parin päästä saavutettiin pienen laakson keskellä oleva nyppylä, jonka edessä aukesikin sitten kivikkoinen näkymä ja sen yläpuolella parin huipun väliin jäävä satula. Itselläni ei tässä vaiheessa ollut tietoa siitä, että se varsinainen polku oli ohitettu jo aikaa sitten ja oma refleksi oli lähinnä etsiä se paras tapa päästä satulalle ja jatkaa siitä harjaa pitkin kohti varsinaista huippua.

Kivikoille löytyy aina ne omat faniryhmänsä - joku tykkää pienistä kivistä, jotkut isommista. Itse diggaan kyllä jälkimmäisistä enemmän vaikka välillä joutuu vähän loikkimaankin. Tykkään kun voi varmana luottaa siihen, ettei kivet paljoa jalan alla pyöri ja osaltaan sen polunkin voi hahmottaa aika helposti kun tsekkaa miten kivet ovat matkalle asettuneet.

Kivikko oli paikoin aika raffia nousua. Moni siellä manaili, että meno oli kuin Haltilla, mutta jyrkempänä. Tässä vaiheessa myös osa porukasta jätti leikin kesken ja päätti palailla takaisin dösälle, kun kukaan ei ollut mestoilla aiemmin ollut, oli hankala sanoa kuinka kauan satulalle pääsyssä kestää ja millainen matka siitä on huipulle.

Satulalle ja sen yli

Satulan läheisyyteen kuitenkin päästiin ja ekaa kertaa Gillevärrin huippukin tuli näkyviin. Pätkä satulalta huipulle näytti alkuun aika pahalta, pari lumikenttää joiden välissä aika ronskin näköistä kiveä, mutta todettiin, että lähempää näkee paremmin ja jatkettiin miltei samantien matkaa. Lähempänä oli helppo huomata, että kivi ei näyttänyt niin pahalta kuin kaukaa ja alkuun funtsittu reitti osoittautui oikeaksi. Puoli tuntia myöhemmin istuttiin Gillevärrin nokassa ja todettiin lokikirjasta, että viimeksi huipulla on käyty vuosi sitten. Ei vissiin niitä Norjan suosituimpia huippuja...

Lyötiin nimet listaan, piirrustelin itse sinne kuvan huipusta, otettiin parit kuvat ja chillattiin. Noin 40 lähtijästä huipulle pääsi 16.

Alaskin on hyvä päästä

Kaikkihan tietty tietää, että huippu on vaan se puoliväli näissä hommissa, joten paukkuja on syytä säästää alastuloon mikä usein on se vaarallisin pätkä, riippumatta siitä kuinka loivaa rinnettä kuljetaan. Mentiin vähän eri kautta alas, osittain hakien sitä 'polkua'. Kivikkoa oli edessä aika paljon ja koko vaihteli jalkojen alla pyörivistä isompiin lohkareisiin, mutta meno oli ihan sutjakkaa.

Alas mennessä saatiin tosi nättejä näkymiäkin, aurinko halkoi nousseen pilvimassan läpi milloin missäkin ja värjäsi alhaalla näkyvät nummet ja syksyiset puut kultaiseksi. Oltiin kyllä hyvään aikaan liikkeellä!

Norjassa ei ravintolassa saa tilata pelkkää olutta, joten jokainen sai yhden kevätkääryleen (30kr kpl)

Norjassa ei ravintolassa saa tilata pelkkää olutta, joten jokainen sai yhden kevätkääryleen (30kr kpl)

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Bussi oli vienyt reissusta vetäytyneitä jo takaisin leiriin, joten siinä odotellessa päätettiin käydä paikallisessa kiinalaisessa juomassa oluet. Menu oli aika kattava, oli kaikenlaista pihviä ja kananrintaa kolminumeroisine hintoineen, mutta listan alalaidasta löytyi kiehtovasti yksi kevätkääryle 30 kruunulla. Selkeästi ravintolan isäkin oli sitä mieltä, että jos lain mukaan oluen kanssa tulee tarjota ruokaa, on varmaan hyvä olla myös optioita jos ei ole kamala nälkä.

Eipä silti, olihan sitä aikanaan suomessakin vastaavaa - silloin se joku yksi ja sama silakkaleipä kiersi asiakkaalta toiselle ja aina kun olut oli juotu, leipä palautettiin takaisin vitriiniin. Strictissimi Juris jne...

Takaisin leirissä kilautettiin Trangiat tulille ja mussutettiin pastaa ja uni tuli aika nopeasti. Yöllä alkoi vielä satamaankin paikoin aika paljon, mikä pisti vähän miettimään kun ei niitä teltan kiiloja nyt niin kamalasti ollut kiinni ja ulkokuori oli paikoin aika löysänä. No, eipä siinä mitään käynyt, mutta tykkään kyllä enemmän kun teltan saa napakasti suoraksi joka nurkasta.

Aamulla sitten suht' nopsaa telttaa kasaan ja pakkailua dösään. Luonnollisesti kun telttaa pakattiin kasaan, löytyi se kadonnut kiilasetti yhden kulman alta. Esittelin titanium-kiiloja telttaparilleni hurmoksen vallassa ja sitten hypättiin dösään takaisin Ouluun.

Hieno ensimmäinen KAK ja toivottavasti ei myöskään viimeinen!

Reitti kiersi myötäpäivään - kukaan ei hypännyt huipulta vaikka tuolla tuo outo piikki näkyykin...

Reitti kiersi myötäpäivään - kukaan ei hypännyt huipulta vaikka tuolla tuo outo piikki näkyykin...