Kapua 2016 - Osa 3: Trekki Alkaa

Kapua 2016 - Osa 3: Trekki Alkaa

11.11 Namche Bazaar

Päivät on menneet aivan hulinalla, joten pakko hieman kerrata takapakkiin mitä kaikkea on tapahtunut. Tämä lepopäivä Namchessa antaakin hyvän mahdollisuuden katsella vähän menneisyyteen:

Herättiin 10.11 aamiaiselle joskus viiden jälkeen ja dösä oli lähdössä kentälle vähän kuuden jälkeen. Tätä kaikkea edelsi kamojen välppäys, jossa opas Tommi näytti miltä yhteensä 15 kiloa painava päiväreppu ja duffeli näyttää. Itselläni tuo yhteispainoraja paukkui varmaan neljällä kilolla tms ja pääsyylliseksi listaisin ehkä muutamat snack-pussit ja lääkelaukun. Näin jälkeenpäin voisi todeta, että ekaa ei tarvi ja toka kandee jakaa trekkaajien kesken - esimerkiksi jokainen ei tarvi omaa precosa-settiään...

Yhdessä vaiheessa pakkausta aloin vetämään aikamoista Sparta-linjaa, mutta kun ekstramaksu per kilo on jotain max 1-2 euron luokkaa niin se sniiduilu on vaan itsekidutusta. Kaikki laukut sinne Luklaan päätyy joka tapauksessa, ei välttämättä samalla lennolla, mutta kuitenkin.

Trekkiryhmämme - vielä kun oltiin freesejä ja hymyilytti!

Trekkiryhmämme - vielä kun oltiin freesejä ja hymyilytti!

Odottelua Kathmandun kentällä...

Odottelua Kathmandun kentällä...

Lento Luklaan ja siitä eteenpäin

Luklan kenttähän tunnetaan maailman vaarallisempana kenttänä. Caminto Del Rey espanjassa oli aikanaan nimetty maailman vaarallisimmaksi poluksi. Mitä tästä nyt pitäisi päätellä? Onko molemmat vaarallisia? Riippuu mitä sillä tarkoitetaan - kyllähän autoilukin on vaarallista. Luklan kentällä oli viimeksi mäjähtänyt kone tonttiin muutama vuosi sitten, Caminito Del Reyllä taas pari turistia tippunut rotkoon noin 15 vuotta sitten. Jos turmat jakaa liikenteen määrällä, ei se todennäköisyys kovin isoksi nouse.

Luklan kentällä pörrää parhaimmillaan 70 lentoa päivässä jotka tulee viiden koneen aalloissa. Jos kerran parissa vuodessa yksi kone tulee tonttiin, ei nyt mielestäni puhuta vielä "vaarallisesta". Jännittävästä ehkä.

Lähestyminen Luklaan - kylä ja kenttä näkyy keskellä vasemmalla vuorten juurella.

Lähestyminen Luklaan - kylä ja kenttä näkyy keskellä vasemmalla vuorten juurella.

No joka tapauksessa, paras paikka Luklan lennosta nauttimiselle on etummainen rivi ja vasen paikka ikkunan vieressä. Näet siitä koko vuorijonon (tai siis, näkisit ellei lentokoneen ikkuna olisi ihan naarmuilla tuhansien kameran linssien ja nenien sitä hienosti naarmuttaneena) ja voit samalla kuikuilla ohjaamoon ja nähdä miltä kentälle laskeutuminen näyttää siitä ainoasta ja oikeasta perspektiivistä.

Laskeutuminen oli jännää, silleen vuoristoratahenkisesti. Vastaan tullaan tosi jännässä kulmassa, lentokenttä ikäänkuin nousee vastaan, mutta kone tumpsahtaa kentälle kuitenkin todella nätisti mihin oman lisänsä tuo pari sekuntia ennen touchdownia pärähtävä sakkausvaroitus - vauhtia kun pitää saada alas aika nopeasti laskeutumisen jälkeen, koska edessä on kiviseinä. Nauratti hieman huomata kuinka nopeasti laskeutumisen yhteydessä kone jo kaarti oikealle kentän pihalle ja ikkunan vieressä vilahti tuo kiviseinä, jossa olisi oltu muutama sekunti myöhemmän kaarron seurauksena.

Heti laskeutumisen jälkeen välpättiin kamoja Luklassa ja valmisteltiin lähtöä kohti Phakdingia. Luklassa oli hauskaa hulinaa - kentälle laskeutuu lentokoneita aina aalloissa, joiden mukana tulee trekkaajien lisäksi myös paljon tavaraa kuten riisisäkkejä yms. Näitä tavaroita on kentän ulkopuolella sitten kantaja-armeijat aina väijymässä sillä tästä eteenpäin suurin osa tavaroista siirtyy ylös vuorille jalkapatikassa.

Jännä lento Luklaan

Lukla oli 2600 metrissä, eli korkeus tuntui jo pikkiriikkisen liikkuessa. Käytännössä sitä vaan hengästyy nopeammin. Trekki etenee melko helppoa polkua pitkin, ylä- ja alamäkeän pienten lodgejen ja kahviloiden ohi ja pikkuhiljaa trekin päiväjärjestys alkaa käymään selväksi. Lähtö on aina aikaisin aamulla, lounas jossain kahvilassa trekin aikana ja sovitut pysähdykset kerran pari siellä täällä. Jokainen etenee omalla vauhdillaan ja viimeisenä tulee aina joku oppaista, joka pitää huolen, että kaikki on messissä.

Vaatetuksen suhteen selvisi hyvin pitkähihaisella, ohuella paidalla - jalassa oli juoksutrikoot ja päällä shortsit, mutta tuli myös todettua myöhemmin, että juoksutrikoot ei ole sellaiselle 8 tunnin trekkaukselle kuumana päivänä se paras juttu. Tai voi ollakin, mutta kandee varautua hankaumiin tavalla tai toisella.

Meikäläistä sai yleensä odottaa kaikista eniten, valokuvaus loi aika luonnollisia stoppeja, mutta toisaalta taas piti huolen, että meikä tuli yleensä kaukana muiden perässä. Tajusin myös vähän myöhässä, että tämähän vaikuttaa myös reissukuviin, koska normaalisti sitä lykkisi nopeasti joukon etunenään ja jäisi kuvaamaan, mutta liikaa rasitusta oli tällä trekille syytä välttää. Tämä näkyy myös siinä, että kanssatrekkaajista on lopulta aika vähän kuvia matkan varrelta - ne käveli niin nopeasti ja itse kuvatessa taas tipuin aina kauas hännille!

Meillä oli mesissä harjoittelijakin, Otto, joka oli sapattivapaalla Partioaitasta ja oli maksanut omat reissunsa tänne. Kaverin tarkoitus oli, että seuraavasta opastusreissusta saisi jo palkkaa - hieno homma! Varsinainen pääopas oli Mandala Travelin Tommi, joka veti koko ohjelmaa rauhallisen tyynellä tyylillä.

Messissä oli myös Ngima Sherpa ja RK (Rice Killer!), jotka olivat paikallisen Royal Mountain Travel Nepalin operaattoreita ja hoitivat homman kotiin varustekuljetuksista safkalogistiikkaan. Yleensä meidän edessä jossain kaukana meni meidän neljän nakin (naispuolinen jakkihärkä) saattue joka kantoi duffelilaukkuja tulevaan yöpymispaikkaan.

Phakding

Phakdingiin saavuttiin vähän yllätyksenä - trekillä on ylipäätäänkin hankala arvioida koska mahdollisesti oltaisiin perillä, koska matkan hitaudesta johtuen kilometrejä on vähän turha katsella vaan enemmänkin luottaa ennakoihin siitä kuinka monta tuntia trekki mahdollisesti kestäisi. Phakding oli pieni kylä jonka läpi trekkipolku kulkee ja sinne saavuttiin noin neljän tunnin patikoinnin ja lounastelun jälkeen.

Kun kamat oli dropattu askeettiseen huoneeseen, oli myös alka aloittaa yksi reissun kätevä ja toistuva jumppa, eli makuupussi auki, trekkivaatteet pois ja 'kuivumaan', ja makuupussin sisältä säilötyt pitkät kalsarit, pitkähihainen ja fleecehousut päälle + sitten repusta fleecepaitaa, untsikkaa tai molempia tarpeen mukaan. Pitkillä trekillä on hyvä olla joku systeemi päällä miltei joka asiassa mitä sitten toteuttaa samaan tyyliin aina kun hetki koittaa. Tällä säästyy ylimääräiseltä säädöltä ja turhalta sotkemiselta kun kaikki sujuu simppelisti ja ilman säätöä.

Phakdingissa käytiin vielä bissellä, korkeudessa ei kamalasti alkoholia kannata juoda (tai ei oikeastaan yhtään), mutta todettiin että ehkä näin alhaalla voi vielä yhdet ottaa. Paikallisen baarin luota löytyikin ilmainen wifi - normaalisti 200 megan siirtokapasiteetista joutuu maksamaan 500 rupiaa, eli pykälän alta 5 euroa.

Shakkipeli Phakdingissa - Petriä harhautti milloin olut, milloin sosiaalinen media (wifi oli ilmainen tässä baarin vierustalla!). Riikalla juomana jo legendaarinen lemon ginger tea, mitä nautittiin reissulla litratolkulla.

Shakkipeli Phakdingissa - Petriä harhautti milloin olut, milloin sosiaalinen media (wifi oli ilmainen tässä baarin vierustalla!). Riikalla juomana jo legendaarinen lemon ginger tea, mitä nautittiin reissulla litratolkulla.

Illallisella Phakdingissa - ruokamenut kiersivät, korttia lätkittiin, teetä litkittiin ja kirjojen sivuja käänneltiin samalla kun juteltiin muiden trekkaajien kanssa

Illallisella Phakdingissa - ruokamenut kiersivät, korttia lätkittiin, teetä litkittiin ja kirjojen sivuja käänneltiin samalla kun juteltiin muiden trekkaajien kanssa