Kapua 2016 - Osa 7: Voihan vuoristotauti.

Kapua 2016 - Osa 7: Voihan vuoristotauti.

Sinaus failed

Lama Geshen droppaama siunaus ei ottanut oikein tulta alleen. Ainakaan heti seuraavana päivänä. Nimittäin reissu Pangbochesta Dingbocheen (4410m) olikin yllättävä horror-show, mikä oikeastaan tuli aika salakavalasti.

Pää kipuili nousun aikana pykälän enemmän - ei kuitenkaan niin, että sitä ihan kamalasti huomaisi, mutta kuitenkin enemmän kuin normaali vanne päässä. Ekalla taukopaikalla tulikin sitten vähän huonompi olo, päätä särki pykälän enemmän ja kävin laattailemassa kiviaidan taakse kun muut jatkoivat menoaan. Olo toisaalta helpotti samantien ja hippasen epäilen, että kyse saattoi olla myös migreeniperäisestä päänsärystä. Matka Dingbocheen sujui ihan hyvin, juttelin Nima Sherpan kanssa, otin kuvia ja sen sellaista.

Noh, Dingbochen lodgessa tuli taas samanlainen megaväsymys kuin edellisenäkin päivänä, joten menin sitten tempaamaan huiviin Tommin antaman mangomehun ja laatta lensi taas. Tässä vaiheessa energiataso romahti sitten pykälän verran enemmän. Hiivin samantien huoneeseen, välppäsin koomaisesti kamat, pistin about kaikki lämpimät vaatteet päälle ja kylmänväreissäni hyppäsin makuupussiin. Dingbochessa oli ihan perhanan kylmä noin muutenkin, joten tälläinen vähäenerginen hypotermiahan on ihan omiaan näille korkeuksille!

Kohti Dingbochea - edessä taitaa näkyä Shomaren kylä.

Kohti Dingbochea - edessä taitaa näkyä Shomaren kylä.

Guru Rinpochelle, tai Padmasambhavalle, omistettu maalaus. Kaveri auttoi rakentamaan 700-luvulla Tiibetin ensimmäisen buddhalaistemppelin ja loppu onkin legendaa.

Guru Rinpochelle, tai Padmasambhavalle, omistettu maalaus. Kaveri auttoi rakentamaan 700-luvulla Tiibetin ensimmäisen buddhalaistemppelin ja loppu onkin legendaa.

Uuteen nousuun

En varsinaisesti tainnut oikein nukkua yhtään, mutta sain kuitenkin pykälän verran energiaa takaisin ja Otto toi vähän valkosipulikeittoa ja teetä, jota sain pikkasen alas. Illalla meni jo ruokaakin pykälän paremmin, mutta eipä se kyllä miltään maistunutkaan ja oli aika energiaton olo.

Aamupäivällä sitä sitten piristyi ja tämä Dingbochen stopin lepopäivä tuli kyllä aivan osuvaan kohtaan, koska vietin päivän teetä litkien ja kirjaa lukien, mistä tykkäsin paljon. Sain Girl with All the Giftsin lukaistua läpi ja seuraavaksi aloin tahkoamaan El Narcoa. Päivällä kävelin vähän Dingbochen kuulaaksossa ja katselin kun paikalliset kantajat pelasivat coronaa. Olo alkoi paranemaan ja huomasin tuijottelevani ja kuuntelevani vuoristojen sulavesiä, jotka valuivat Dingbochen läpi. Katselin myös ohikulkevia kantajia ja pohdin, että kuinkahan tylsäksi se aika käy kun saa polkea samaa polkua ylös ja alas jatkuvalla syötöllä.

Muuten ei tästä osasta trekkiä ole kamalasti muistikuvia. Tähän tietty vaikutti sekin, että  kyseessä oli lepopäivä ja oltiin täysi päivä Dingbochessa - kirjojen lukeminen, syöminen ja nukkuminen on tietty aika lähellä sellaista perustoimintaa, joten ei ihme jos ei kamalasti mielikuvia jäänyt.

Kala Patthar on kolmen päivän päässä ja toivottavasti kaikki menee hyvin.

Kantajien tiukka kamppailu

Kantajien tiukka kamppailu

Tää jäbä voitti.

Tää jäbä voitti.

Dingboche - mukava kylä, en jaksanut sitä kummemmin tutkia staminan vähyydestä johtuen.

Dingboche - mukava kylä, en jaksanut sitä kummemmin tutkia staminan vähyydestä johtuen.